Yle Tunnusten käyttö
1.5.2024
Tämä kirjoitus perustuu Ikinörtissä 22.4.2024 julkaistuun tekstiin. Lue koko juttu Ikinörtti-kanavalta.
- Läs på svenska på Ikinörtti-sidan.
Ylen verkkopalveluita siirretään asteittain kirjautumisen taakse. Kirjautuminen tarkoittaa omien Yle Tunnusten luomista ja niiden käyttöä.
Mobiilisovelluksiin (esimerkiksi älypuhelimeen ladattuun sovellukseen) kirjautuminen tuli voimaan joulukuussa, ja pääsiäisen jälkeen kirjautumista edellytetään myös Yle Areenan tv-sovelluksissa ja Yle-sovelluksessa. Sovellus kertoo käyttäjälle, kun tältä edellytetään kirjautumista.
Ylen verkkoselainpalveluita voi edelleen käyttää kirjautumatta tietokoneella, ja tietenkään perinteisen television ja radion käyttöön verkkopalveluiden kirjautumiskehitys ei vaikuta.
Mitä eroa on televisiolla ja Yle Areenalla?
Televisiosta näkee ohjelman aina reaaliajassa. Esimerkiksi sarjaohjelmat näytetään tiettyyn aikaan ja tiettynä päivänä. Joskus käy niin, että hyvän sarjan löytää vasta kun sitä on esitetty jo jonkin aikaa. Silloin on mukavaa, että Yle Areenasta voi katsoa myös sarjan aiemmat jaksot.
Yle Areena on siis eräänlainen ohjelmakirjasto, josta voit katsoa mitä haluat, milloin haluat.
Voit hakea haluamasi sarjan nimen Areenan hakutoiminnolla. Kirjoita sarjan nimi hakukenttään ja paina “Hae”. Näin löydät nopeasti kaikki kyseisen sarjan jaksot. Voit katsoa sarjan aiemmat jaksot tai katsoa vaikka koko kauden jaksot yhdellä kertaa - voit nauttia monipuolisesta sisällöstä ja katsoa suosikkisarjojasi milloin tahansa!
Mikä on Yle Tunnus?
Yle Areenan käyttämiseen tarvitset Yle Tunnuksen. Se on tunnus, jolla pääset kirjautumaan kaikkiin Ylen palveluihin yhdellä kertaa. Lue Yle Tunnuksesta Ylen sivulta.
- Jos sinulla ei ole Yle Tunnusta, voit luoda sellaisen helposti osoitteessa: yle.fi/aihe/yle-tunnus.
- Tarvitset vain sähköpostiosoitteen ja salasanan.
- Syntymäaika ja sukupuoli ovat vapaaehtoisia tietoja.
- Voit aloittaa Yle Tunnuksen käytön heti, kun olet vahvistanut sähköpostiosoitteesi.
Yle Tunnuksella kirjautuneena saat sinulle räätälöityä palvelua
Jos olet aiemmin katsonut tai kuunnellut jotain ohjelmaa, voit jatkaa siitä, mihin jäit: Areena muistaa katseluhistoriasi. Voit myös merkitä suosikkiohjelmasi sydän-symbolilla. Saat halutessasi ilmoituksen puhelimeesi, kun uusi jakso on katsottavissa.